Posted on

Malliompelija yhdistää tekniikan luovuuteen

Meillä Topperissa voidaan ylpeinä kertoa, että kaikki tuotteemme suunnitellaan Suomessa. Tärkeä osa suunnittelua on malliompelu, sillä sen perusteella ohjeistetaan alihankkijat tekemään tuotteista tehokkaasti ja varmasti sellaisia kuin asiakas on niistä halunnut. Nykypäivänä ompelutaito alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Osaava ja ammattitaitoinen malliompelija on siis yritykselle kullan arvoinen. Topperissa malliompelijoita on tällä hetkellä kaksi.

Asiantuntemuksella ja ammattitaidolla laadukkaaseen lopputulokseen

Malliompeluun ei varsinaisesti ole valmistavaa koulutusta. Meidän malliompelijoistamme Eila Pihkakoski on aikanaan opiskellut vaatetusteollisuusteknikoksi, Anne Sjöblom taas on koulutukseltaan vestonomi ja pukuompelija. Molemmat ovat sitä mieltä, että koulutus on antanut työhön perustaidot, mutta valtaosa työstä on jatkuvaa oppimista. Eilalla on malliompeluun vuosikymmenten kokemus, Anne taas on aloittanut työssä kuluvan vuoden alusta, mutta hänelläkin on vankka tausta vaatetusalalta.

– Vaatteen valmistus ja kaavaoppi pitää tuntea tässä työssä ensiluokkaisen hyvin, pohtii Anne.

– Lisäksi materiaalien tuntemus on tosi tärkeää ja se, miten erilaiset materiaalit työstettäessä käyttäytyvät, lisää Eila.

Kun kyse on vaativasta tuotekehityksestä, onnistuneeseen lopputulokseen ei useimmiten päästä ensimmäisellä ompelulla. Molemmat toteavatkin ykskantaan, että jos jotain, niin purkamaan malliompelijan työssä myös oppii. Eila alleviivaakin purkamistaidon merkitystä. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys sekään. Ylipäätään tärkeää on tietysti myös kokonaisen vaatteen kokoamisen taito.

Tiimityötä tuotekehityksessä

Ompelu on itsenäistä työskentelyä, mutta iso osa malliompelijan työstä on myös yhteispeliä muiden tuotetiimiläisten, kuten suunnittelijan ja mallimestarin kanssa.  Tiimin tehtävänä on kehittää työtapoja ja menetelmiä niin, että asiakkaan toiveet pystytään toteuttamaan kustannustehokkaasti ja että tuote kestää käytössä hyvän näköisenä ja toimivana pitkään. Ei riitä, että ompelija osaa toteuttaa suunnitelmat: työssä on osattava myös kyseenalaistaa.

– Joskus saatamme tehdä jotain yksityiskohtaa, kuten vaikka taskua moneen kertaan, ennen kuin edes lähdetään kokoamaan kokonaista vaatetta, kertoo Eila.

Työprosessit myös vaihtelevat asiakkaiden toimeksiannoista riippuen. Joskus ohjeistus tulee suoraan omalta, joskus asiakkaan suunnittelijalta ja mallimestarilta. Prototyyppejä voidaan tehdä useita tai valmista voidaan saada kerralla. Joskus jonkin yksityiskohdan hiomiseen vaaditaan paljonkin erilaisia versiota. Varsinkin työvaatteissa saattaa olla paljon erikoistarpeita ja -vaatimuksia, jotka tuotteen pitää täyttää.

Motivaattorina yhdessä onnistuminen ja toimivan vaatteen valmistus

Sekä Eila että Anne ovat yhtä mieltä siitä, että malliompelu yhdistää parhaimmillaan sujuvasti teknisen osaamisen ja luovuuden. Koska tavoitteena on toimivan työohjeistuksen tekeminen isompaa tuotantoa varten, on tärkeää, että malliompelijat tuntevat myös alihankkijan työkulttuurin. Pelkän valmiin vaatteen aikaansaaminen ei siis vielä riitä.

– Meidän pitää tietää, millaista vaatteen valmistus eri toimipaikoissa on, sillä tuotteen on oltava samanlainen ja yhtä kestävä, ompelipa sen kuka tahansa. Lisäksi on tiedettävä, millaisia koneita alihankkijalla on käytössään erilaisten yksityiskohtien toteuttamiseen, luettelee Eila.

Kokenut malliompelija nauttii eniten tehtävistä, joissa suunnittelija on saanut hyvän toimeksiannon, suunnittelu ja kaavoitus ovat sujuneet nappiin ja ompelijakin vielä onnistuu.

– Ne hetket palkitsevat. Ja se, että saa tehdä yksittäiskappaleita. Tykkään ompelemisesta ja itsenäisestä työstä, se on saanut viihtymään tässä työssä, perustelee Eila.

Annen malliompelijan ammattiin ajoi intohimo tehdä toimivia ja kestäviä työvaatteita.

– Toimiva ja siisti työvaatetus antaa alalla kuin alalla kuvan asiantuntevasta ja osaavasta henkilöstöstä. Haluan olla mukana vahvistamassa sitä kulttuuria. Malliompelijan työssä kiehtoo juuri se, että siinä tarvitaan monipuolisesti alan tietotaitoa sekä ompelusta että koneista, mutta myös luovuutta ja mielikuvitusta, listaa Anne.

Punainen lanka -blogijuttusarjamme tutustuttaa sinut tekstiili- ja vaatetusalan osaamiseen Topperilla.

VOIMA-ystävämyynti Vantaalla 16.-17.11. Oletko sinä uusi lisäpalveluompelijamme? HUOM! Tehtaanmyymälä ja toimisto suljettuna pe klo 11.30 alkaen Topper & HYLJE -poistopäivät 10.-11.9. Muutoksia kesän palveluajoissa Löydä HYLJE-jälleenmyyjäsi Aarre pidentää työvaatteen elinkaarta Hylje ♥ Pure Waste Hylje ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhteistyöhön Hylje Action Light -haalarista on moneksi Intohimona työvaatteen suunnittelu Ideoita ja inspiraatiota ISPOsta Hylje Pilkkihaalari lämmittää talviuimaria Kohti tavoitteita Hannan ohjastamana Hopee ei oo häpee – retroklassikolla kyllä tarkenee Hylje elää ja voi hyvin Tervetuloa uusille sivuillemme! Huh hellettä, onneksi on loma! Henkilökuljetusmessuilla tavataan! Topper Uniform ryhtyy valmistamaan Hopeahaalareita Hylje®-tuoteperheeseen