Hylje elää ja voi hyvin

hylje wear

Hylje® (Hylje Wear) on luonnossa liikkuvien heimoon kuuluva ulkoiluvaatemerkki, jonka alalajeihin lukeutuu erilaisia aidosti lämpimiä vaatetuotteita.

Ensimmäiset Hylkeet tavattiin Suomessa jo 70-luvulla. Hylkeet nousivat vahvasti tietoisuuteen 80-luvulla, jolloin yksi Hylkeen alalaji, Hopeahaalari, niitti mainetta myös kansainvälisissä tiedotusvälineissä.

Viimeisimpien vuosien aikana Hylkeiden huhuttiin jo kuolleen sukupuuttoon, mutta huhut osoittautuivat liioitelluiksi. Todellisuudessa laji elää ja voi hyvin uusien Hylje-johtajien suojelemana. Itse asiassa Hylje-kanta on kasvusuhdanteessa ja kentältä saatujen tietojen mukaan uusia alalajeja on syntymässä lisää.

Hylkeet ovat aikojen saatossa levittäytyneet ympäri Suomen. Niistä on tehty lukuisia näköhavaintoja niin etelän pilkkiapajilla kuin pohjoisen moottorikelkkasafareilla. Hylkeitä on bongattu lisäksi muun muassa metsästysretkillä, hevostalleilla, laskettelurinteissä, jäähalleissa ja eräoppaiden päällä. Kaukaisimmillaan Hylkeitä on nähty Norjan Huippuvuorilla, jossa ne ovat olleet metsästysmatkailijoiden käytössä.

Monien muiden lajien tapaan myös Hylkeet ovat tehneet pikkuhiljaa tuloaan kaupunkeihin. Toistaiseksi niistä on tehty melko vähän havaintoja kaupunkien kaduilla, mutta uusimpien tutkimustulosten mukaan niiden laajempi kaupungistuminen on vääjäämätöntä lähivuosien aikana. Niin sanotut street wear -Hylkeet ovat edeltäjiään kevyempirakenteisia. Pääsääntöisesti Hylkeiden on kuitenkin tarkoitus myös jatkossa toimia luonnossa.

Hylkeenpyynti kasvussa

Hylkeiden esiintymisaika sijoittuu pääosin syksystä kevääseen. Tästä syystä niiden pyynti useimmiten sijoittuu juuri niihin aikoihin, kun ilman lämpötilat kiristyvät vuoden loppua kohti mentäessä. Hylkeenpyynti tapahtuu pääosin verkon kautta, mutta tarkimmat metsästäjät ovat saaneet saaliita myös muutamista kivijalkaliikkeistä.

Hylkeitä pyydetään monenlaisiin käyttötarkoituksiin, sillä ne liikkuvat vaivattomasti erilaisissa maastoissa. Niiden aktiivisista elämäntavoista huolimatta yksilöiden on havaittu elävän verrattain pitkän elämän, joskus jopa kymmeniä vuosia.

Hylkeiden ulkokuori on hengittävä ja hylkii vettä, eikä se kovetu tai kangistu kovissakaan pakkasissa. Päinvastoin, Hylkeet pitävät sulavan liikkuvuutensa äärimmäisissäkin olosuhteissa. Hylkeet kuuluvat tasalämpöisiin, eli ne pitävät miellyttävän lämpönsä hiostumatta tai päästämättä kylmää ilmaa sisäänsä.

Hylkeet paitsi tuntuvat kotimaiselta huippuosaamiselta, myös näyttävät siltä. Hylje® kantaakin ylpeästi leuka pystyssä Design from Finland -merkkiä mukanaan.

Ihmisiä lähellä oleva takuulämmin Hylje® polskii määrätietoisesti eteenpäin. Matkaa voi seurata esimerkiksi sosiaalisen median kautta Facebookissa ja Instagramissa.

Hylje-tuotevalikoiman löydät täältä.

Tervetuloa uusille sivuillemme! Huh hellettä, onneksi on loma! Henkilökuljetusmessuilla tavataan! Topper Uniform ryhtyy valmistamaan Hopeahaalareita Hylje®-tuoteperheeseen