Posted on

Aarre pidentää työvaatteen elinkaarta

Aarre-konsepti

Vastuullisuus on yksi tekstiilialan tämän hetken kovimmista haasteista. Myös me Topperilla yritämme jatkuvasti kehittää toimintaamme yhä kestävämpään suuntaan. Yksi konkreettinen teko vastuullisuuden saralla on itse kehittämämme Aarre-konsepti. Sen tavoitteena on pidentää työvaatteiden elinkaarta niin pitkälle, että mahdollisimman vähän työvaatteista päätyy jätteeksi. Aarre-konseptin avulla pyrimme löytämään uusia keinoja tekstiilijätteen hyödyntämiseen.

Tarpeeton työvaate uudelleen käyttöön

Aarre-konsepti sai alkunsa poistotekstiilin kestävää kiertoa edistävän Telaketju-hankkeen myötä. Telaketjussa edistetään ja kehitetään tekstiilin kierrätystä, jalostusta ja lajittelua vastaamaan kierrätystekstiiliä hyödyntävien yritysten tarpeita. Aarre-konseptissa asiakas palauttaa käytetyt tai turhat työvaatteet meille Topperille. Täällä vaatteet pestään ja huolletaan ja sen jälkeen käyttökuntoiset tarjotaan asiakkaalle uudelleenkäytettäväksi niin kauan kuin niillä on vielä käyttövuosia. Pesun ja huollon jälkeen vaatteet pussitetaan ja merkataan, kuten uudetkin vaatteet, ja ne saavat merkinnän ”Operaatio AARRE”. Vaatteet viedään tilausjärjestelmään varastosaldoille ja ne ovat sieltä tilattavissa uudelleen käyttöön. Näin työvaatetta pyritään tehokkaasti käyttämään koko sen elinkaaren ajan. Käyttöön kelpaamattomat vaatteet taas pyritään kierrättämään.

Kierrätys on tehty asiakkaille helpoksi

Me Topperilla koemme, että tärkeä osa vastuullisuutta on kertoa asiakkaillemme, miten toimia tuotteidemme kanssa fiksusti. Aarre-konsepti on meillä käytössä isojen sopimusasiakkaiden kanssa. Konseptiin kuuluu, että asiakkaita pyritään neuvomaan kierrätykseen ja vaatteiden uusiokäyttöön liittyvissä asioissa. Kierrätys on tehty asiakkaalle helpoksi, sillä hänellä on vain yksi osoite, johon kierrätettävät vaatteet toimittaa. Asiakas voi palauttaa käytöstä poistetut työvaatteet Topperiin, jossa ne lajitellaan ja jatkokäsitellään. Asiakkaat lähettävät vaatepalautukset toimipisteistään postipakettina Topperiin omalla kustannuksellaan.

Jatkokehitys työn alla

Kierrätettävät, huonokuntoiset vaatteet pyritään kierrättämään Telaketju-hankkeen piirissä. Haasteena on toistaiseksi kuitenkin löytää poistotekstiileille käyttöä, koska siitä on ylitarjontaa verrattuna poistotekstiilejä hyödyntäviin yrityksiin. Siksi valtaosa käytöstä poistetuista tekstiileistä päätyy polttojätteeksi. Topperin tavoitteena on liittyä Telaketju-hankkeen kakkososaan, jonka tarkoitus on löytää keinoja erilaisten kuitujen laajaan lajittelu- ja keräysverkostoon ja tukea kiertotalouden ympärillä toimivaa liiketoimintaa.

Kiinnostuitko? Lisätietoja hankkeesta voit kysellä Mialta tai Hannalta.

Toivotamme hyvää Osta työtä Suomeen -päivää! VOIMA Outlet Tuulissuolla 2.-3.12.2019 VOIMA-ystävämyynti Vantaalla 16.-17.11. Oletko sinä uusi lisäpalveluompelijamme? HUOM! Tehtaanmyymälä ja toimisto suljettuna pe klo 11.30 alkaen Topper & HYLJE -poistopäivät 10.-11.9. Muutoksia kesän palveluajoissa Löydä HYLJE-jälleenmyyjäsi Malliompelija yhdistää tekniikan luovuuteen Hylje ♥ Pure Waste Hylje ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhteistyöhön Hylje Action Light -haalarista on moneksi Intohimona työvaatteen suunnittelu Ideoita ja inspiraatiota ISPOsta Hylje Pilkkihaalari lämmittää talviuimaria Kohti tavoitteita Hannan ohjastamana Hopee ei oo häpee – retroklassikolla kyllä tarkenee Hylje elää ja voi hyvin Tervetuloa uusille sivuillemme! Huh hellettä, onneksi on loma! Henkilökuljetusmessuilla tavataan! Topper Uniform ryhtyy valmistamaan Hopeahaalareita Hylje®-tuoteperheeseen